maanantai 20. syyskuuta 2010

ReUse Republic



Viikonloppuna oli Kampin kauppakeskuksessa ReUse Republic- tapahtuma. Pikku poika sai sieltä uuden myssyn, joka on aivan ihana! Valmistaja on Hoppu Design. mukana oli yhdeksän suunnitelijaa ja tuotteet olivat tehty Kampin kauppojen ylijäämätuotteista. Äidin mieleen oli NURMI vaatemerkin tuotteet. Nämä ovat kauniin yksinkertaisia vaatteita, jotka huutavat päästä minun vaatekaappiin. Erityisesti tykästyin mustaan mekkoon joka oli tehty miesten kauluspaidasta, mutta tällä kertaa koko ei ollut sopiva.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Tästä se kaikki lähti

MittaKoru sai alkunsa näistä koruista. Vanha puinen ja rikkinäinen timpurinmitta oli menossa roskakoriin ja minä pelastin sen itselleni. Tein ensin itselleni korvakorut ja ne keräsivät ihailua. Ajattelin seuraavaksi kokeilla kaulakorua ja tälläisiä niistä tuli. Jokainen kaulakoru kulkee omia teitään ja kahta samanlaista ei ole. Mittasarjaan kuuluu myös sormuksia ja riippuvia korvakoruja. Tuotteita myyvät seuraavat kivat kaupat. Kuopiossa Sininen Silta sekä Daiga Daiga Duu. Joensuussa IHANKIVA Design, Helsingissä Pulu Design, Tampereella Forget-me-not ja Turussa Selma&Nils sekä Jeti Shop.

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Syksy on tullut


Ilma on ihanan kirpeää! Tämä vuodenaika on minun.






Nyt purkitetaan



Napit, nauhat ja muut materiaalit pistän purkkeihin, joihin tein uudet ulkoasut. Kukkapurkin luistinaiheinen kuva on postikortti jonka on ottanut taitava valokuuvaaja Krista Keltanen. Käy katsomassa Kristan blogia täältä, aivan mahtavia kuvia!






Uusimmat esittäytyy


Uusimmat tuotokset ovat nyt tässä. Propeli hiuspanta on tehty tietokoneen näppäimistön piirilevystä. Näitä myy Tampereella Forget-Me-Not.
Piirilevystä olen tehnyt myös sormuksia ja hiuskoruja, joissa pinnikiinnitys. Koruja myy Savon sydämessä Kuopiossa Sininen Silta.

Lux-sormus on valmistettu vanhasta ompelukoneen puolasta ja kasasta kauniita helmiä.
Tuotetta myy Selma&Nils Turussa.

Kevät ja kesä 2010




Kevään ja kesän aikana on tapahtunut paljon elämää mullistavia ja ihania asioita että tämä blogi on jäänyt aivan unohduksiin. Olen nyt kohta puoli vuotiaan pojan onnellinen äiti ja aivan ihanan miehen vaimo! Uusia koruideoita on tullut paljon ja toivotaan että niistä jotkut pääsee vielä tuotantoon asti.